SINIVALKOINEN BLOGI - HUHTIKUU

10.4.2017


ESIMERKIN VOIMA

Futis on parasta paikan päällä, kuulee usein sanottavan. Väite on kulunut, mutta sitäkin osuvampi. Kliseet syntyvät harvoin tyhjästä, joskin ovat aika usein kyseenalaistettavissa.

Kevät on Suomessa sarjojen käynnistymisen aikaa. Naisten Liiga alkoi jo maaliskuun puolella, Veikkausliiga viime viikolla. Pian kaikki muutkin sarjat ovat taas täydessä vauhdissaan.

Junioripelaajille on hyvin suositeltavaa ja opettavaista käydä seuraamassa oman maan huipputason pelejä. Jos nuorilta tytöiltä tai pojilta kysyy, mikä on heidän tavoitteensa jalkapallossa, iso osa vastaa haluavansa kehittyä liiga- ja maajoukkuepelaajaksi, siirtyä joskus ehkä ulkomaille.

Tavoite sinänsä on kunnioitettava, mutta kaikki eivät tiedä, mitä sen saavuttamiseksi on tehtävä. On harjoiteltava, harjoiteltava ja harjoiteltava. Sekä joukkueen kanssa että omalla ajalla. Päivästä ja vuodesta toiseen. Eikä tämäkään välttämättä riitä.

Kun nuori pelaaja käy katsomassa aikuisten pääsarja- tai miksei muitakin pelejä, hän saa aiempaa realistisemman kuvan, mitä nousu huipulle vaatii. Hän saa arvokasta käytännön kokemusta hyvän pelaajan välttämättömistä perusedellytyksistä.

Hän saa esikuvia ja parhaassa tapauksessa futiskärpäsen parantumattoman pureman. Hän saa tilaisuuden aistia ja omaksua jalkapallokulttuuria.

Niin Naisten Liigasta kuin Veikkausliigasta löytyy suuri määrä kiinnostavia joukkueita ja pelaajia. Suomalaisen futiksen tasoa arvostellaan tämän tästä - osin aiheestakin - mutta kotimaisia pelejä seuratessa on syytä muistaa, ettei niiden jatkuva vertailu Euroopan huippusarjoihin johda mihinkään.

HJK:n Atomu Tanaka on loistava pelaaja, muttei FC Barcelonan Lionel Messi. Naisten Liiga ja Veikkausliiga ovat joka tapauksessa Suomen huippusarjatasoa, joka voi tavoitteelliselle nuorelle olla kelpo tavoite.

Pelistä näkee paikan päällä sekä yksityiskohtia että kokonaisuuksia. Kuinka pelaaja syöttää? Kuinka hän puolustaa 1v1-tilanteessa? Kuinka pallottomat pelaajat likkuvat? Kuinka puolustuslinja toimii, kun pallo on vastustajalla? Esimerkiksi televisio ei anna pelistä koskaan täysin realistista kuvaa.

Ottelua seuratessa kannattaa paljolti tarkkailla, mitä oman pelipaikan pelaaja tekee kentällä. Miten hän liikkuu pelattavaksi? Milloin ja miksi hän syöttää, milloin ja miksi kuljettaa? Miten hän puolustaa osana kokonaisuutta?

Katsottavaa ja opittavaa riittää niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Hyvän ottelun seuraaminen on parhaimmillaan kuin harjoitustapahtuma.  

KoiPS on pääkaupunkilaisena kasvattajaseurana ihanteellisessa asemassa, sillä lähiympäristössä pelataan viikoittain naisten ja miesten liigafutista, jonka laajasta tarjonnasta voi kukin valita itseään eniten kiinnostavat ottelut. Vaihtoehdoista ei ole pulaa.

Naisten Liiga ja Veikkausliiga odottavat nuoria pelaajia katsomoihinsa. Oletko Sinä yksi heistä?         

Mitri Pakkanen

Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka toimii KoiPS:ssa Fortum Tutorina.