SINIVALKOINEN BLOGI - TOUKOKUU

19.5.2017


Monipuolinen harjoittelu

Edessäsi on aiemmista hieman poikkeava blogiteksti. Laajalti käsiteltyjä ikuisuusaiheita on toisinaan hyvä lähestyä ensisijaisesti tutkitun tiedon sekä alan asiantuntijoiden valistuneiden näkemysten kautta.

Lasten ja nuorten liikunnan monipuolisuus on aihe, joka jaksaa puhuttaa vuodesta toiseen - ymmärrettävästi. Se jakaa mielipiteitä ja saatetaan usein myös ymmärtää väärin.

Välillä tuntuu kuin ’monipuolisuus’ olisi vain taajaan käytetty muotisana, jonka sisältömerkitys jää silti osin epäselväksi. Koska aihe on tärkeä ja aina ajankohtainen, lienee paikallaan avata, mitä asiantuntijat siitä sanovat. 

Seuraavat kappaleet ovat suoraa lainausta liikuntatieteen maisterien Jarkko Finnin ja Pasi Mäenpään tekstistä (kasvaurheilijaksi.fi).

”Monipuolisuus ei tarkoita pelkästään taitojen monipuolisuutta ja eri lajien harrastamista. Nuoren urheilussa on tärkeää ymmärtää, että monipuolisuudella tarkoitetaan myös fyysisten ominaisuuksien monipuolisuutta ja harjoittelun mielekästä vaihtelua.”   

”Parhaimmillaan monilajisuus varmistaa harjoittelun monipuolisuuden, riittävän harjoitusmäärän ja mielekkyyden säilymisen lähes automaattisesti. Monen lajin harrastaminen ei kuitenkaan takaa fyysistä monipuolisuutta, mikäli lajit ovat samantyyppisiä ja lajien harjoituksissa ei oteta huomioon fyysisesti monipuolista harjoittelua. Toisaalta yhden tai kahden lajin harrastaminen ei ole yksipuolista, mikäli lajin harjoittelussa on hyvin huomioituna monipuolisuus ja vaihtelevuus. Hyvin harvassa lajissa kilpailu tai peli kehittää riittävästi kaikkia tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia. Monipuolisuudesta tulee huolehtia siis ennen kaikkea harjoituksissa.”

Aivan. Monipuolisuus ja monilajisuus eivät välttämättä ole yksi ja sama asia. On totta, että Jari Litmanen pelasi vielä 15-16-vuotiaaksi jalkapallon ohella jääkiekkoa. Ja Teemu Selänne pelasi suunnilleen samanikäiseksi lätkän rinnalla futista.

Mutta onko keskimääräinen espanjalainen huippujalkapalloilija harrastanut elämässään aktiivisesti muuta kuin futista? Tai kanadalainen huippujääkiekkoilija muuta kuin lätkää?

Kuten Finni ja Mäenpää painottavat, riittävä liikunnallinen monipuolisuus voi erinomaisesti toteutua myös yhden lajin parissa. Samalla on syytä muistaa, että esimerkiksi Espanjan kaltaisen jalkapallomaan tai Kanadan tapaisen jääkiekkomaan massat ovat niin suuret, että huippupelaajia kehittyy joka tapauksessa.

Seuraavassa on suomennettu otos yhdestä aihetta käsittelevästä tutkimuksesta (Côte J, Lidor R, Hackfort D, 2009). Väitteet saattavat yhtäältä tuntua itsestään selviltä, mutta toisaalta osoittaa aiheen kompleksisen monimuotoisuuden.  

”Väite 1: Varhainen monipuolisuus urheilussa ei haittaa eliittiurheilusuorituksia niissä lajeissa, joissa huipputaso saavutetaan nuoruusiän jälkeen.

Väite 2: Varhain aloitetulla monipuolisella urheiluharrastamisella on yhteys pidempään urheilu-uraan ja sillä on positiivisia seurauksia pitkäaikaisessa urheiluaktiivisuudessa.

Väite 3: Varhainen monipuolisuus urheilussa mahdollistaa osallistumisen laajaan vaikutuspiiriin, millä on positiivisia vaikutuksia nuoren kehitykseen.

Väite 4: Paljon leikkivät ja liikkuvat lapset rakentavat kehitysvuosinaan vahvan perustan omille motivaatioilleen osallistumalla iloa tuovaan liikkumiseen vahvistaen näin myös sisäsyntyistä säätelyään.

Väite 5: Paljon leikkivät ja liikkuvat lapset rakentavat kehitysvuosinaan sarjan motorisia ja kognitiivisia kokemuksia, jotka he voivat suoraan tuoda pääurheilulajiinsa.

Väite 6: Noin 13 vuoden iässä lapsilla pitäisi olla mahdollisuus valita jatkaako urheilua ja liikuntaa erikoistumalla johonkin lajiin vai jatkaako liikkumista omaksi ilokseen.

Väite 7: Vasta myöhemmin 16-vuotiaana nuori on kehittynyt fyysisesti, kognitiivisesti, sosiaalisesti, emotionaalisesti ja motorisesti niin, että voi erikoistua täysipainoisesti yhteen lajiin.”

Monipuolisuudesta, monilajisuudesta, herkkyyskausista, varhaisesta ja myöhäisestä erikoistumisesta löytyy valtavasti tutkimustietoa. Esimerkiksi Suomen Palloliiton kanssa läheisessä yhteistyössä toimivan Sami Hyypiä Akatemian (SHA) johtaja Kyösti Lampinen on linjannut, että monilajisuus olisi käsitettävä mieluummin peräkkäisiksi kuin rinnakkaisiksi lajeiksi - eli käytännössä pää- ja sivulaj(e)iksi.

Aina kun puhutaan lasten ja nuorten liikunnan monipuolisuudesta tai ennen kaikkea monilajisuudesta on huomioitava myös perheiden ajankäytölliset, taloudelliset ja muut resurssit. Ihannetilanteessa monipuolinen liikunta toteutuu ohjatun harrastustoiminnan määrästä riippumatta jo varhaisessa iässä omaehtoisesti kodin lähiympäristössä erilaisin leikein ja pelein.

Rajana on vain mielikuvitus.

Mitri Pakkanen

Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka toimii KoiPS:ssa Fortum Tutorina.