SINIVALKOINEN BLOGI – JOULUKUU

15.12.2017


Urheilun ytimessä

Koivukylän Palloseura uutisoi aiemmin joulukuussa aktiivisesta erityisryhmätoiminnastaan. Ikiliikkujien harjoitukset ja pelitapahtumat on suunnattu lapsille ja nuorille, joilla on jokin vamma tai erityisen tuen tarve. Mukana on tällä hetkellä yli kymmenen tyttöä ja poikaa.

Kuten KoiPS:n erityisryhmätoiminnasta vastaava Niko Koskela korostaa osuvasti, kyseessä on erinomainen esimerkki siitä, että seuraan ovat tervetulleita ihan kaikki pelaajat – riippumatta iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta tai kansallisuudesta, ihonväristä, kulttuuritaustasta, aiemmasta futis- tai urheilukokemuksesta, fyysisistä tai henkisistä ominaisuuksista.

KoiPS:n Ikiliikkujien toimintaa tukevat Vantaan kaupunki sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry, jonka arvoja ovat osallisuus, yhteisöllisyys, esteettömyys, saavutettavuus, oikeudenmukaisuus. Nämä kaikki ovat myös KoiPS:n sekä ylipäätään lasten ja nuorten harrastustoiminnan peruslähtökohtia.

Tärkeä aihe jäi mietityttämään. Vammaisliikunnassahan toteutuu koko urheilun ydin.

Kyse on omien fyysisten, henkisten ja lajitaidollisten rajojen etsimisestä, löytämisestä, ylittämisestä. Urheilu ei alun perin ole viihdeteollisuutta, elämysbisnestä, sponsorisopimuksia, oluttelttoja, yleisötuloja tai tähtitieteellisiä siirtosummia, vaan kilvoittelua itseä ja toisia vastaan.

Urheilu ei ole rahaa, koska urheilu on urheilua. Liikuntaa ja liikkumista.    

Kun Leo-Pekka Tähti kilpakumppaneineen tavoittelee menestystä paralympialaisten pyörätuolikelauksessa, ollaan jonkin hyvin aidon ja alkuperäisen äärellä. Se jokin ei liity millään tavoin mahdollisen voiton jälkeiseen Maamme-lauluun tai mitalikahveihin.

Se jokin liittyy siihen, mitä itse urheilu pohjimmiltaan on.

Sanan urheilu kansainvälinen muoto sport on tiettävästi peräisin vanhasta ranskankielisestä sanasta desport, joka viittaa nautinnon ja mielihyvän tuottamiseen. Vammaisurheilija joutunee jatkuvasti etsimään rajojaan koko elämässään urheilun ulkopuolellakin. Ne saavuttaessaan ja mahdollisesti ylittäessään ollaan varmasti lähellä urheilun tuottamia avartavia peruskokemuksia.

Erityisryhmätoiminnan ja koko joukkuepelimaailman ydintä ovat yksilön tarve ja tunne kuulua johonkin. Sosiaalinen ympäristö opettaa toisen kunnioittamista, erilaisuuden hyväksymistä, vuorovaikutustaitoja.

Ne kantavat pitkälle muussakin elämässä.

Ne toteutuvat riippumatta tasosta, yksittäisestä voitosta tai tappiosta.

Ne auttavat ymmärtämään, että jalkapallojoukkue on kuin elämän kuntosali.

Että futis on joukkuepeli.         

Iloista joulua ja liikunnallista uutta vuotta kaikille!

Mitri Pakkanen

Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka on toiminut KoiPS:ssa Fortum Tutorina.