KoiPS-kasvatti maajoukkueleirille!

6.2.2018



Koivukylän Palloseuran kasvatti Denis Cukici valittiin Suomen U15-poikamaajoukkueeseen, joka kokoontuu 2003-ikäkuokan ensimmäiselle maajoukkueleirille Eerikkilään 13.-15. helmikuuta. Denis on jo herättänyt kiinnostusta ulkomaisissa suurseuroissa, kuten Milanissa ja FC Zürichissä.

Nykyään HJK:ta edustava Cukici aloitti pelaamisen KoiPS:n 03-ikäluokassa ollessaan kahdeksanvuotias. Monipuolisen keskikenttäpelaajan entinen valmentaja Joni Karjalainen kuvailee Denisin olleen jo varhaisessa iässä innokas oppimaan uutta ja harjoittelemaan omalla ajalla.

  • Hänen balkanilaistaustaiset vanhempansa ovat aina tukeneet pyyteettömästi pojan kehitystä. Kyseessä on todellinen futisperhe, KoiPS:n P08-joukkuetta valmentava Karjalainen sanoo.

Jo nuori Denis viihtyi aina parhaiten pelin ytimessä keskikentällä. Hänen pelityylissään ja -näkemyksessään on pelaajaa läheltä seuranneen valmentajan Vesa Wimmerin mukaan paljon eteläeurooppalaista ilmettä.

  • Denis poikkesi jo KoiPS-vuosinaan hyvistäkin suomalaispelaajista, luki oivaltavasti peliä ja hyödynsi monipuolista syöttövalikoimaansa. Hän ei ollut isokokoinen, mutta pelasi tarvittaessa kovaa ja osasi ottaa taklauksia vastaan, KoiPS:n P04-ikäluokan kilpajoukkueen valmentaja Wimmer lisää.   

HJK:hon yksitoistavuotiaana siirtynyttä Cukicia KoiPS:n tehoryhmissä valmentanut Vellu Koskela muistaa Denisin erittäin taitavaksi, kuuliaiseksi ja tunnolliseksi pelaajaksi, joka pyrki tekemään kaiken, mitä etukäteen oli sovittu. Lahjakkaalla keskikenttäpelaajalla on yhä KoiPS-kytkös, sillä hän on mukana seuran Urhea-harjoitusryhmässä.   

U15-maajoukkueen päävalmentaja Erkka V. Lehtola, mikä on näkemyksesi Cukicin pelaajaominaisuuksista?

  • Ihan aluksi on todettava, etten ole tämän ikäluokan kaikista pelaajista saanut vielä täyttä kuvaa, joskin olen nähnyt Denistä HJK:n nollakolmosten peleissä sekä Palloliiton eri tapahtumissa. Denis sopii pelitapaan, jota haluamme toteuttaa. Hän on hyvä pallon kanssa ja käyttökelpoinen rakenteluvaiheessa. Denis pelaa vaivattomasti ja osaa pitää pallon omilla, mutta jossain vaiheessa häneltä odotetaan lisää ratkaisevia murtosyöttöjä. Palloa ei viedä häneltä helposti pois osin siksikin, ettei hän ole ihan kevyt kaveri. Pelaajan osaamista tarvitaan kumpaankin suuntaan, sillä hänellä on hyvä pelinäkemys ja itseluottamus. Denis valittiin maajoukkueleirille pelipaikkansa ensimmäisten joukossa.

Mitä asioita ylipäätään pidätte tärkeinä, kun valitsette pelaajia poikien maajoukkueisiin?

  • Ykkösasioita ovat sujuva pallollinen pelaaminen sekä kokonaisymmärrys pelistä. Seuraan tarkasti myös puolustajien pallollisia taitoja, kuten pelinavaamista. Teemme tiivistä yhteistyötä seura- ja aluevalmentajien kanssa, mutta olen oppinut, ettei maajoukkuevalmentaja tunne pelaajia läheskään aina riittävän hyvin. Ominaisuudet tulevat usein esiin vasta tiukoissa paikoissa ollessamme useita peräkkäisiä päiviä yhdessä. Kun näkee läheltä, miten pelaaja esimerkiksi pääsee tappion yli, hänen luonteeseen tutustuu yhä paremmin. Valitsemme toki mukaan seurojen parhaita pelaajia, mutta joskus maajoukkueympäristössä sattuu yllätyksiä. U15-pelaajien välillä on valtavia fyysisiä eroja, joten on tärkeää pyrkiä tunnistamaan, millä tasolla kukin saattaa olla vaikkapa viiden vuoden päästä.

Miten koet kasvattajaseurojen roolin yleisesti suomalaisessa jalkapallossa?

  • Rooli on erittäin tärkeä! Samalla on muistettava, että seurojen on myös itse ansaittava arvostuksensa. Suomesta ei ikinä tule tämän parempaa futismaata, jos kasvattajaseurojen toiminta ei ole riittävän laadukasta. Viime aikoina on joka tapauksessa näkynyt lupaavia merkkejä, joten tilanne kehittyy koko ajan. Kun seurat ymmärtävät ja tiedostavat roolinsa ja profiilinsa, olemme oikealla tiellä. Haluan vielä korostaa kasvattajaseurojen merkittävää asemaa.

KoiPS kiittää Lehtolaa kommenteista sekä toivottaa Denis Cukicille ja koko U15-maajoukkueelle antoisaa leiriä!