Maalivahtivalmennus voi hyvin!

20.2.2018


Säännöllinen maalivahtivalmennus on tärkeä osa KoiPS:n pelaajakehitystoimintaa. Seura järjestää pelipaikkakohtaista veskariharjoittelua vuonna 2009 ja tätä ennen syntyneille ikäluokille.

KoiPS:n maalivahtivalmennuksesta vastaava Niko Koskela korostaa, että pitkäjänteisen ja yksilöllisen harjoittelun tulokset näkyvät seurassa sekä määrällisesti että laadullisesti. Joukkueissa on koko ajan yhä enemmän ja parempia nuoria maalivahteja.

  • Kyse ei ole vuoden tai kahden aikana tapahtuneesta kehityksestä, vaan olemme satsanneet maalivahtivalmennukseen jo useita vuosia. Toiminta kulkee käsi kädessä laadukkaan joukkueharjoittelun kanssa, Koskela sanoo.
  • Esimerkiksi ison kentän joukkueidemme maalivahtitilanne on parempi kuin useissa muissa seuroissa. Myös nuoremmista ikäluokista löytyy innokkaita veskareita, joten kokonaisuus näyttää oikein valoisalta.

Maalivahtiharjoittelun määrä kasvaa tasaisesti ikäluokasta toiseen. Seuralle on tärkeää, että sen eri joukkueista löytyvät juuri sopivat veskarityypit, joilla riittää intoa itsensä kehittämiseen. KoiPS:n maalivahtivalmennuksen keskeinen lähtökohta on, että veskari on osa joukkuetta siinä missä kenttäpelaajatkin.

  • Opetamme jo pienestä lähtien, että maalivahti on ikään kuin alin kenttäpelaaja. Kun joukkuella on pallo, veskari on tavallaan ensimmäinen hyökkääjä, Koskela linjaa.

Maalivahtivalmennuksessa korostuvat lisäksi pelaajien yleisliikunnalliset taidot, kuten kehonhallinta, koordinaatio ja tasapaino.  Fysiikkaharjoittelu sopeutetaan luonnollisesti kullekin ikäluokalle sopivaksi. Vanhimpien joukkueiden veskarien kanssa hyödynnetään myös videovalmennusta.

KoiPS:n maalivahteja valmentaa Koskelan ohella miesten edustusjoukkueen veskari Roni Kilpeläinen, joka vastaa tyttöjoukkueista sekä nuorimmista poikaikäluokista. Lisäksi seuran järjestämässä Nuorten Valmentajien Koulutuksessa (NVK) kehittyy mahdollisesti tulevia innokkaita maalivahtivalmentajia.

HUOM! KoiPS järjestää torstaina 8. maaliskuuta kello 18-20 seuran kaikille valmentajille keskustelu- ja koulutustilaisuuden, jossa käydään läpi maalivahtipelaamista ja -valmennusta sekä veskaripelin vaatimuksia. Ilmoittautuminen tapahtumaan: niko.koskela [at] koips.fi tai puh. 044 766 5811.

  • Kaikki valmentajamme ovat tosiaan lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen. Odotamme seurassa maalivahtienkin kannalta innokkaasti jo kevään sarjapelejä!