Kerho-ohjaajat Perhefutis-koulutuksessa

30.3.2019


Suomen Palloliiton seurakehityshankkeiden Perhefutis-toimintamalliin osallistuvan Koivukylän Palloseuran Taapero- ja Tenavakerhon ohjaajat Sofia Hyytinen ja Anki Korkalainen osallistuivat aiemmin maaliskuussa aihetta koskevaan koulutukseen.

Kuten KoiPS uutisoi jo tammikuussa, hankkeiden tavoitteena on Palloliiton strategian mukaisesti tukea seuroja saavuttamaan hallittua harrastaja- ja toimijamäärän kasvua. Lähtökohtana on elinvoimainen seura, jonka vahvistumista voidaan hankkeiden kautta tukea. Perhefutiksen toimintapiirissä vaalitaan lasten ja vanhempien yhteistä liikuntaharrastusta.

  • KoiPS:ssa tämä toteutuu juuri Taapero- ja Tenavakerhossa. Saimme koulutuksesta hyödyllisiä käytännön vinkkejä, kuten ideoita leikkeihin ja temppuihin, joita lapset tekevät yhdessä vanhempiensa kanssa, seuran kerho-ohjaajana yhteensä pari vuotta toiminut Hyytinen kertoo.

Perhefutiksessa nautitaan liikunnasta monipuolisesti ja turvallisesti paineettomassa ympäristössä. Yhteinen oppiminen ja oivaltaminen toteutuvat kiireettömässä ilmapiirissä, jossa lapsi saa jakamattoman huomion. Aikuiselle Perhefutis tarjoaa mahdollisuuden rentoutua yhteisen harrastuksen parissa. Mielekäs liikunta-aktiviteetti takaa seuran elinvoiman myös tulevaisuudessa.

  • Saimme koulutuksesta lisäksi varmistusta ja vahvistusta, että olemme tehneet ja teemme kerhoissa hyviä asioita, Sofia jatkaa.

Perhefutiksen perustoimintaidea on käytännössä täysin sama kuin KoiPS:n Taapero- ja Tenavakerhossa, eli tarjota lapsille ja vanhemmille mahdollisuus yhteiseen liikuntaharrastukseen. Syyskuussa alkanut ja toukokuussa päättyvä kerhokausi 2018-2019 on Sofian mukaan sujunut oikein hyvin.

  • Olemme saaneet asiat rullaamaan sekä positiivista palautetta. Niin lapset, vanhemmat kuin seuran nuoret ohjaajat ovat toiminnassa innoissaan mukana. Anki on laatinut valmiit ja toimivat suunnitelmat, mistä on tietysti paljon apua, Sofia sanoo.
  • Pyrimme pitämään kerholiikunnassa mahdollisimman usein pallon mukana. Tavoitteena on leikin ja liikunnan ilon kautta tarjota perheille ideoita, joita ne voivat toteuttaa omalla ajallaan. Kerhot ovat lisäksi mainio ensiaskel kohti seuran varsinaista joukkuetoimintaa. Toivomme, että joukossamme on jo useita tulevia futaajia.

Lisätietoja Perhefutiksesta ja Palloliiton muista seurakehityshankkeista

Lisää KoiPS:n Taapero- ja Tenavakerhosta sekä muusta harrastetoiminnasta

Koivukylän Palloseura toivottaa kaikki liikunnasta kiinnostuneet lapset ja aikuiset lämpimästi tervetulleiksi mukaan monipuoliseen toimintaansa!