SINIVALKOINEN BLOGI – SYYSKUU

25.9.2020


Onnittelut 40-vuotiaalle seuralle!

Maanantaina 28. syyskuuta tasan neljäkymmentä vuotta täyttävä Koivukylän Palloseura on ehtinyt jo varhaisen keski-iän kynnykselle. Seurahistorian neljälle vuosikymmenelle on mahtunut koko joukko värikkäitä ja mielenkiintoisia vaiheita.

Viimeistään KoiPS:n 40-vuotisjuhlakirjaa tehdessä tuli ymmärrettyä, kuinka merkittävä rooli seuralla on ollut aikojen saatossa paikallisena liikuttajana ja monipuolisen urheiluharrastuksen tarjoajana. Siinä missä Koivukylän lähiö ympäristöineen on kasvanut, myös KoiPS on kehittynyt. Seurahistoria peilaa hyvin osuvasti yhteiskunnan muutosta.

KoiPS on aina pyrkinyt ja myös onnistunut tarjoamaan jokaiselle jalkapallosta kiinnostuneelle lapselle, nuorelle ja aikuisellekin monipuolisia mahdollisuuksia mielekkääseen liikuntaharrastukseen. Uuden vuosituhannen puolella seuran toimintakirjo on laajentunut yhä enemmän myös kilpafutiksen puolelle.

Ei ole sattuma, että KoiPS:n jäsenmäärä on ylittänyt jo tuhannen pelaajan rajan. Seura on tehnyt erittäin järkeviä strategisia päätöksiä mahdollistaakseen kaikille halukkaille motivoivan ja turvallisen ympäristön harjoitella ja pelata jalkapalloa.

Kun KoiPS:lla on nyt oma kenttä sekä toimisto- ja sosiaalirakennus, Havukosken urheilupuistosta on tullut seuralle kuin kotipesä. Mitä tehokkaammin eri joukkueiden toimintaa kyetään keskittämään yhteen ja samaan paikkaan, sitä enemmän pelaajien, eri ikäluokkien, työntekijöiden, valmentajien ja muiden vapaaehtoisten toimihenkilöiden välille syntyy jokaiselle urheiluseuralle tärkeää yhteisöllisyyttä.

KoiPS:ssa tekevät yhteisöllisyyden lisäksi suurimman vaikutuksen seuran paikallisuus ja lähiökulttuurista kumpuava lämmin henki. Havukoskelle ovat kaikki tervetulleita katsomatta ikään, sukupuoleen, kokemukseen, taitotasoon, ihonväriin tai kulttuuritaustaan.

Kun KoiPS täyttää maanantaina 28.9. pyöreitä vuosia, mielikuvitus vie syyskuiseen sunnuntaihin vuonna 1980 sekä vantaalaisen taloyhtiön kerhohuoneeseen, missä seura alun perin perustettiin. Olisi kiinnostavaa palata kärpäsenä katossa ajan henkeen ja kuulla, mistä ideoista ja sanoista KoiPS sai konkreettisesti alkunsa.

Jotta KoiPS:n värikästä historiaa ja tasaista kehitystä voi ymmärtää, ne on rinnastettava seuran toimintaympäristön vaiheisiin eri aikakausina. Juuri lähiö ja sen omaleimainen kulttuuri antavat kasvonsa paikallisen urheilu- ja liikuntayhteisön olemassaololle.

Koivukylän Palloseura ansaitsee 40-vuotisesta historiastaan ja toiminnastaan mitä lämpimimmät onnittelut! PALJON ONNEA KoiPS!!!

Mitri Pakkanen

Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka on toiminut KoiPS:ssa Fortum Tutorina.